maanantai 5. joulukuuta 2011

Joulukalenteri Luovuuden linnan tyyliin

Tänä vuonna meidän ei tarvinnut luottaa pelkkiin tonttuihin, kuten viime vuonna, jolloin tontut tulivat avuksi, kun en millään ehtinyt toteuttaa joulukalenteria lapsillemme. Mietin pitkään, millainen joulukalenteri olisi hauska. Muistelin edellisten joulujen kalentereita, tässä esimerkiksi tällainen:



Tämä on kuva ensimmäisestä tekemästäni joulukalenterista lapsilleni. Se on Tiimarista ostettu käsittelemätön yhden laatikon lipasto, jonka vetolaatikon veistelin lumilinnaksi ja maalasin täyteen kivoja pikkuhahmoja ja tarinoita. Vajaa vuoden vanha lapseni rakasti vetää lumilinnan auki ja etsiä lokerosta yllätyksen, joka useimmiten oli satsumanpala tai viinirypäle tai joku muu herkku. Ihmettelimme tarinoita yhdessä ja hauskin taisi olla toisella puolella lipastoa lumi pöllyen mäkeä laskevien oravien kuva.

Myös 24 tulitikkurasiaa on jo ollut käytössä joskus, lokerikot ja taskukalenterit olisivat ihan hauskoja nekin, mutta jotain vähemmän makeaa teki mieli tehdä tänä vuonna. Sellaista, joka ei vaatisi hurjaa pikkulelujen metsästämistä kaupoista eikä liikaa askartelemistakaan.. Kalenteri voisi olla myös ehkä jotain, mikä opettaisi kärsivällisyyttä ja joulun odottamisen merkitystä..

Sitten oivalsin, millainen joulukalenteri olisi tällä kertaa hauskinta tehdä! Siispä ostimme kaksi pakettia legoja! Tällä hetkellä Hero factoryn Bioniclet ovat poikiemme suosiossa ja ne soveltuvatkin erinomaisesti joulukalenteriksi.
Legopakkauksen jakaminen kahteenkymmeneenneljään osaan tuotti kyllä hieman päänvaivaa, mutta ottaen huomioon lapsen loogisen päättelykyvyn saimme mielestäni jaettua legot siten, että yllätys siitä, millainen kokonaisuudesta muodostuu, säilyy mahdollisimman pitkään. Eli jutun juju on siinä, että:


1. Jaetaan legopakkaus 24 osaan, jotka on helppo koota ohjekirjan ohjeiden mukaan. Skannataan ohjekirja ja tulostetaan jokaiselle päivälle oma pieni ohjelappu. Koko ohjekirja annetaan vasta jouluaattona viimeisten palojen kanssa.


2. Askartelimme yhdessä huovasta jouluiset pussukat, jotka koristelimme liimaamalla niihin nappeja ja muita hienoja koristeita. Pojista oli hauskaa ommella itse.


3. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa lapset saavat kertoa, mistä haluavat etsiä pussukkaa seuraavana aamuna. Näin he saavat osallistua yllätykseensä itsekin.


Ensimmäisenä aamuna pettymys oli tietysti valtava, kun pussukasta haaveiltiin löytyvän vaikka mitä yllätyksiä, mutta siellä olikin surkea Bioniclen aloituspala. Pienen keskustelun jälkeen onneksi kalenteri muuttui riemuksi, kun lapset tajusivat saavansa jouluksi uuden lelun tällä tavalla!! Pari palaa kerrallaan lelu valmistuu. Sillä leikitään jokaikinen aamu ja mietitään, minkähänlainen siitä tuleekaan.

Ja tontuista puheenollen.. Tänä aamuna se vintiö oli käynyt piilottamassa poikien pussukat aivan muualle kuin minne oli sovittu. Se jätti onneksi viestin niiden paikalle, jotta pojat pääsivät hihkuen etsimään aarteitaan.


Mukavaa joulunodotusta kaikille!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti