sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kotona luovuuden linnassa täyttää tänään..


YKSI VUOTTA!

JIPPII!!


Ensimmäinen ja alkuperäinen taustakuva oli tällainen vuonna 2011

Kiitoksia kaikille lukijoille ja vierailijoille ensimmäisestä
Luovuuden linnassa vietetystä vuodesta! 

Tämän vuoden aikana olemme nikkaroineet, askarrelleet ja puuhailleet kaikenlaista hauskaa. Luovuuden linnan ulkoasu on muuttunut ja tulee vielä muuttumaankin. Muutos on aina mukavaa!

Toisen vaiheen taustakuva

Luovuuden linnassa asustaa perhe, jolla on hauskaa yhdessä. Elinap on luova, omaa tietään kulkeva äitihahmo. Hänen rinnallaan kulkee Linnanherra ja kaksi poikaa. Ritari Rohkea täyttää aivan kohta kuusi vuotta ja Kuningas Riemukas on pian nelivuotias. Lemmikkeinä luovuuden linnassa asustaa Liiu -linnanneitopupu ja Puppi -pupuherra.

Nykyinen taustakuva.

Kirjaan tähän hieman ensimmäisen vuoden tilastoja muistiin: julkaisuja tuli naputeltua yli 80!!
Ja vierailuja kertyi jopa 5225 kpl ja lukijoita on jo 25! VAU!

Luovuuden linna -blogi syntyi tarpeesta kirjata muistiin omia aikaansaannoksia. Bloggerissa blogin pitäminen on ollut hurjan kätevä tapa säilöä muistoja, on ihanaa selata taaksepäin tekemisiämme ja päästä sivupalkin kautta omiin suosikkiblogeihin seurailemaan muiden juttuja! Minulla on taipumus unelmoida ja pulputa niin paljon uusia ideoita, että oikeasti välillä tuntuu, että en koskaan saa mitään tehdyksi. Nämä Luovuuden linna -blogissa julkaistut jutut ovat ihana todiste siitä, että jotain on jossain välissä ehditty tehdäkin!


Tässä valokuvin muistoja ensimmäisestä vuodesta:


Otsikkoa klikkaamalla pääsee katsomaan kaikki
kuvan tunnisteen mukaan nimetyt päivitykset.



vietettiin hauskoja juhlia ::


:::






:::




sotkettiin sormet mullassa pääsiäisenä ::
 

:::




kevään solisevissa puroissa kuin syksyn sateissakin.
Tietenkään unohtamatta kesän kauniita aurinkohetkiä. ::


:::




:: Virkattiin paljon leluja ja tawasheja
enimmäkseen omien ohjeiden mukaan ::







Mitähän hauskaa seuraava vuosi tuokaan tullessaan!!?

Mielessäni siintää ainakin
virkkausohjeiden kanssa puljaamista,
monia metsäretkiä lasten kanssa,
lisää saippuaa ja
paljon, paljon enemmän piirtämistä.
 Haluan myös keskittyä multaan ja yrtteihin.
(Mutta ihan kaikesta ei välttämättä kuitenkaan synny blogijuttua)


Tervetuloa mukaan Luovuuden linnan toiseen vuoteen!





4 kommenttia:

  1. Onnittelut yksi vuotiaalle! Matkassa mukana edelleen :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Täältä löytyy aina niin hyväntuulisia juttuja luovuudella höystettynä! Kiitos! On ollut mukava seurata :)

    VastaaPoista