sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Käpysillä

Sain viime viikonloppuna ihanan luontoleikkivinkin metsämörriltä. Repussa kannattaa aina olla mukana miniatyyripipoja!! Siis silloin kun ollaan menossa metsään..





Neuloin neljä pipoa ja otin pihalle mukaan. Talomme lapset kokoontuivat ympärilleni ja auttoivat etsimään pipoille omistajia ja huomattiin, että pipoja olisi pitänyt olla paljon enemmän. Mutta neljälläkin pipolla saimme leikin aikaan, kun eihän kaikilla kävyillä kuitenkaan tarvinnut olla omia.


Etsimme pesäkolon ja pöytiä, lautaset ja ruokaa. Ja tietysti sängytkin piti kehitellä maakuoppiin. Tässä kuvassa käpyveljekset poseeraavat ruokapöytänsä äärellä. Lumen alta paljastuneilla kävyillä oli hauskoja ilmeitä jo valmiiksi, kun heillä oli toukan piirtämiä silmiä ja oravan muokkaamia ilmeitä.


Käppi Käpyherra sai hienot hiukset havunneulasista ja silmät photoshopissa ;) Pipojen käyttömahdollisuudet ovat rajattomat, tietysti riippuen pipon koosta, kivet ja oksat saavat aivan uuden ilmeen, kun heille puetaan pipot päähän. Pitää vielä tehdä pikkuruisia pipoja vauvakävyille ja oksille.


Kiti Kivipää tai Kiki, riippuu kuka nimen lausuu. tykkää tähystellä kaukaisuuteen puussa puronotkon varrella.  Kitin silmät on piirretty tussilla kotona, koska hän on Erittäin Tärkeä Muistokivi, joita kukkaruukkumme pullistelevat, mutta joita ei koskaan voi olla liikaa..

IHANA IHANA aurinkoinen päivä!! Alan ymmärtää, miksi niin monet keräävät kuviaan blogeihin. Tämä on oivallinen tapa tallettaa muistoihin ihania pieniä aurinkoisia yksityiskohtia, kuvateksteineen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti