tiistai 5. elokuuta 2014

Klonkkumainen kännykkäkotelo koululaiselle

Koko homma lähti lapasesta. Annoin lapselle kännykän mukaan pihalle nuken tumpussa, jossa oli hyvä hihna kantamista varten.. Koska kännykkä sujahti sinne niin sopivasti, keksinkin sitten kysyä tänään:

"Voisin virkata kännykällesi jonkinlaisen pussukan, se voisi olla vaikka sellainen örkki, jolla on suloiset mulkosilmät!! Millaisen sinä haluaisit?"

Vastaus oli yksiselitteinen: "Klonkku, kiitos!"


Eli tuumasta toimeen. Otin malliksi tämän Lego-Klonkun,
(jolla on mahtisormus kädessään. Se on tehty haaraniitistä!)
Luonnostelin hieman nopeasti suunnitelmaa..

..Ja annoin lapselle kaksi vaihtoehtoa luonnoksista:
"Kummanlaisen Klonkun haluat?"


Tietysti hän halusi vasemmanpuoleisen, joten aloin tehdä oikeanpuoleista.
(Huomasin, että kysyin ihan turhaan, kun olin jo päättänyt..)
Päätin siis yllättää hänet sillä, miten hieno tuosta minun
valitsemastani vielä tulisikaan!

Kuvia piirtäessä kuvittelin vielä, että pussukan läppä tulisi naamalle hiusten muodossa, mutta keksimpä kääntää pussukan ympäri ja
laittaa napin Klonkun niskaan!

Virkkailuprosessini vaatii yleensä koukun, lankaa, kerrosmerkin, kynän ja paperia. Piirtelen kuvioita ja kaavioita ja laskeskelen silmukoita.
(Aina jälkeenpäin muistan, että voisin myös surffailla malleja netistä, mutta mallin kehitteleminen itse on kyllä minusta hauskempaa!)

Klonkun koko ohje Nokian simpukkapuhelimeen sopivaksi.

Olihan siinä puuhaa, mutta näppärästi ja nopeasti se kuitenkin valmistui.
Pieneksi hauskaksi yksityiskohdaksi valitsin napiksi 25 pesetan kolikon ja kantoremmin ripustin paikoilleen avainrenkaasta,
jonka olin pujottanut silmukoiden välistä läppään.


My preciousss!


Ihan mahtava tuli!! Ja poikakin hyväksyi perusteluni tälle mallille.
Onpa ihanaa, kun on pikkuinen puhelin,
niin pussukastakin tulee tosi näppärä maskotti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti