keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Boum - Boum - Bo - Boum!!

Kahden veijarin hassutteluja seuratessa päädyin kurkkaamaan tuohon laatikkoon, jossa vieläkin kuhisi niiden kaikki sukulaiset.. Ovat siellä odotelleet kärsimättöminä viimeistelyä jo kohta vuoden!


Järkyttyneen näköiset kielimöyriäiset pompahtelivat esiin.


Tämä yksilö väitti olevansa punaisen Boumin kauan kadoksissa
ollut Viimeinen Sukulainen, tarkemmin sanottuna pikkuveli.

Oli vaikea uskoa kaikkia niiden puheita. Mitä lie laatikossa kuulleet.. 


Ainakin heti valmistuttuaan ne parveilivat suoraan television
ääreen katselemaan ohjelmaa sankoin joukoin.


Lopulta passitin ne riviin. Sillä näillä Boumeilla on Tehtävä.

Suunnittelin ne viime vuodenvaihteessa karkkilakkoa varten.. Niin..
Boumit olivat minun vastaukseni makeanhimooni.

IIIK! Huutavat ne kuorossa.

Ei, en minä SITÄ tarkoittanut..

Jo helpotti.

Eli ensimmäinen ajatukseni oli valjastaa 31 iloisenväristä palluraa,
kuin joulukalenterin, tarjoamaan minulle kukin yhden karkin päivässä.
(Tietty JOKA kuukausi)


No, ainakin yksi näyttää innostuneen ajatuksesta.

Suunnitelmat kasvoivat ja aloin jo kohta suunnitella Boumeille
karkkien sijaan affirmaatiokääreitä nautittavaksi.

Eli voisin napata aina jonkin mukavan lauseen pieneltä rullalta esiin.
Sellaisen lauseen, joka hillitsisi makeannälkääni, kuten

"Iloitsen tästä hetkestä!"
tai
"Tänään koen ihmeitä!"


..Eihän ne suunnitelmat siihen jääneet..
Ja siksi koko laatikko jäi pölyyntymään.
..Suunnittelin ompelevani jokaiselle suuhun kielen, jossa lukisi tuo lause.
..Sitten mietin virkkaavani jokaiselle käsivarret ja
laittavani ne roikkumaan narusta vierekkäin.

Noh, en oikein tykkää päättelemisestä.

Siinä siis kesti.
..Jäi kädet ja jäi kielet, mutta..

NYT koko letka on valmis ja kaikista "pisin" blogitekstinikin..


Saa nähdä, mitä niiden suusta huomisaamuna löytyykään..

Yllätys!!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti