lauantai 1. syyskuuta 2012

Kuukauden virkkuuohje - Syyskuu 2012

Lisään joka kuukausi uuden virkkuuohjeen nettisivuilleni.

Syyskuun virkkuuohjeessa muistellaan kesää ja virkataan kissankelloja. Virkkuuohjeena kissankello-ohjeeni on nopea virkata. Kellon sisään voi ommella roikkumaan vaikka ihania pikkuisia kulkusia helisemään hennosti kulkiessasi tai huomiota halutessasi (vink vink kerho- ja päiväkotitoimintaan). Ketjuun voisi lisäksi virkata kauniita lehtiä sinne tänne lisäksi. Oih, taas tämä poikii sata uutta ideaa tullessaan!



Haluan kertoa tähän vielä ihanan tarinan kissankellojen synnystä. Kissankello on saanut nimensä hiirien avulla. Joskus kauan sitten hiiret miettivät, mitä tehdä, kun ilkeä kissa kiusasi niitä koko ajan. Hiiret päättivät ostaa kellon ja ripustaa sen kissan kaulaan kilisemään ja varoittamaan lähestyvästä ilkeilijästä. Kello ostettiin, mutta eipä yksikään hiiristä ilmoittautunut vapaaehtoiseksi ripustamaan kelloa nukkuvan kissan kaulaan. O-ou!
Eräs ihana haltija oli kuullut hiirien neuvottelun ja tarjoutui ostamaan kellon niiltä. Hiiret myivät kellon ja haltija lahjoitti kellon sinisille kukille. Siitä lähtien kissankelloja on löytynyt tien- ja pellonreunoilta.
(Tarina mukailtu Marjut Hjeltin "Taikametsä" -kirjan tarinasta.)




Ihania syysvirkkailuja ja valoisaa syyskuuta kaikille!


Kissankello on virkattu 2 mm koukulla puuvillalangoista,
joiden suositukset ovat 3-3,5 mm.





(pdf-tiedosto)




Linkin takaa löydät myös taikarenkaan ohjeen,
jonka kanssa on kiva aloittaa kissankellon virkkaus. 









2 kommenttia: