Pöllörouva huhuilee: "Huuu, mitä kummaa tapahtuu!!?!"

Kun kuljin opiskeluaikoina Lapin metsissä, kuulin kummaa puputusta puiden lomasta. "Pu-pu-pu-pu!" Olikohan se pupu?

Piirsin opiskellessani lajioppaita itselleni, jotta tuntomerkit jäisivät mieleen parhaiten ja -tietysti- koska se oli hauskaa!

Vanha tarina kertoo, että jänikset saivat lempinimekseen "pupu", koska metsästä kuului tuota hauskaa puputusta. "Jänikset ne siellä elämöi," ajattelivat ihmiset.

Mallina käytin lajioppaista löytämiäni kuvia.

..mutta ei, nepä olivatkin helmipöllöjen ääntelyjä!

Pöllöt ovat upeita otuksia, bongasinkin yhden Lapinpöllön puusta, keskellä päivää. Ei tainnut juuri olla yöeläimelle väliä, missä vaiheessa vuorokautta valvoo, kun aina oli valoisaa kuitenkin.


Mutta itse tarinaan pöllörouvasta.. Sen nimi on:

"Huu, mitä kummaa tapahtuu!?"

Olipa kerran eräänä kevätpäivänä pöllörouvalla hieman kummallinen olo. Sen maha oli aivan pömpällään, eikä se halunnut poistua pesästään. Eikä aikaakaan, kun se jo tokaisi:

"Huu, mitä kummaa tapahtuu!?!"

Pöllömuori hämmästyi huomatessaan suuren munan. Se halusi palavasti viettää aikansa munan kanssa. Pitkään se ihaili munaa ja tutki sitä, kunnes oli niin ihastunut munaansa, että halusi hoitaa sitä. Ja mikä olisikaan parasta hoitoa munalle kuin pitää se lämpimänä! Kesäpäivät kuluivat ja pöllömuori piti munan aivan lähellään, kunnes se taas huokaisi:  

"Huu, mitä kummaa tapahtuu!?!" 

Muna alkoi nimittäin heilua ja huojahdella..

Munaan tuli säröjä ja pian se halkesi.

HUI!! Mitä kummaa tapahtui!?

Mutta ei hätää, munasta putkahti esiin pikkuruinen pöllönpoikanen!! Voi miten pöllömuori ilahtuikaan! Hän sai oman pienen vauvan hoidettavakseen. Ja miten ihana kesä pöllöperheellä olikaan yhdessä kaksin toisiaan kasvattaen.

 Sen pituinen se.

Pöllömuori toimii opettavaisen luonnonilmiön opettajan roolin lisäksi tawashina, pesukintaana sekä käsinukkena.. ja pöllönpoikanen on pikkuinen sorminukke. Ohjeen olen laatinut itse.

Lapsen ensimmäinen joulukalenteri

Muistoksi laitan tänne lisää kuvia lastemme ensimmäisestä joulukalenterista vielä useammalta kantilta. Tässä olkaa hyvät, tarinaa kerrottavaksi joka päivälle joulukuussa:

Ensin tietysti kuva, josta näkyy oikeammat sävyt..

Ja tässä kuvakulma toiselta puolelta takaa. Oravakuva oli aina yhtä hassu, kun se laskee mäkeä lumi puhruten.

Tässä näkyy hieno lumilinnalipastonlaatikko.

Ja vielä kuva pupusta, joka tuolla ihmettelee joulutouhuja revontulten räiskyessä taivaalla. Maalasin myös lumilinnan sisään "kattoon" tähtitaivaan.

Miten ihanaa onkaan katsella kuvia vanhoista jouluista. Minulla on kahtena elämäni jouluna ollut valtava vauvamasu ja monenlaisia ihania muistoja tänään tulikin mieleen, kun selailin vanhoja kuvia läpi.

Kuningas Riemukkaan karkkipaperikruunu

Joulun alla on hyvä miettiä, mitä kummaa niille kaikille karkkipapereille voisi tehdä.. Tai vielä parempaa, mitä kaikkia hienoja syitä voisikaan keksiä, jotta tarvittaisiin niitä lisää!!?

Tässä on erään pienen linnanherran toteutunut unelma: Kuningas R. Riemukas laittaa päähänsä tällaisen komeuden aina aamuisin ja hallitsee maatansa oikeudenmukaisesti ja ilolla.

Karkkipaperikruunu on helppo toteuttaa leikkaamalla kartongista oikeanmuotoinen pala ja liimaamalla siihen karkkipapereita nurin päin. Koristetimantit ovatkin karkkipaperipaloja oikein päin. Lopuksi kruunu mitataan päähän sopivaksi ja nidotaan kiinni ..mieluiten sisäpuolelta, jotta hiukset eivät tartu niitteihin kiinni.

Idean kruunuun sain poikieni päiväkodista, jossa liimattiin hienoja karkkipaperitähtiä joulukoristeiksi.

Toinen hyvä syy (johon ehkä meneekin enemmän karkkipapereita) on karkkipaperien käyttäminen pakkausmateriaalina. Teimme juuri poikien kanssa krymppiksestä eli kutistemuovista muutaman rintaneulan ja pakkasimme ne ihanaan peltirasiaan kimaltavien karkkipaperisilppujen sekaan. Karkkipaperit leikattiin siis ohueksi silpuksi, jolloin niistä tuli kaunista täytettä ja korurasian pehmuketta.

Kummittelua

"Äiti, tee meille kummitukset!!"

En ole ennen kokeillut leikkiä FIMO-massan kanssa, joten oli hauskaa päästä tutustumaan siihen. Se oli hieman kovempaa kuin olin kuvitellut. (Johtuikohan se pitkästä odottamisesta pöytälaatikossa..) Tein kummitukset tosi hienosta erikoistehostetusta fimosta.

Kummituksista ei tullut aivan perinteisiä kummituksia, vaan todellisia hurjimuksia:

Ja kuinkas kummituksille käykään pimeässä..

HUIIII!!!!

Ja HUUUUIIIII!!!

Näillä onkin hauska leikkiä!!

Ja fimoilua tulee tapahtumaan lisää.. ;)

Satuilua piirrellen

Voi, miten ihanaa onkaan kertoa tarinoita ja piirtää niitä samalla kertoessani!

Kerron paljon tarinoita lapsille myös pelkkien sanojen avulla. On ihanaa katsella innostuneita, mukaansatempautuneita ilmeitä ja virnistellä salaperäisesti, kun yleisö vaatii lisää!

Kotisivuillani on nyt mahdollista lukea muutamia lasten kanssa yhteistyössä toteuttamiamme tarinoita, tervetuloa lueskelemaan!

Klikkaa kuvasta itsesi sisään satuilun maailmaan >>