sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kuukauden virkkuuohje - Huhtikuu 2012

Lisään kotisivuilleni tästä lähtien joka kuukausi uuden virkkuuohjeen.


Huhtikuun ohje on leppäkertun muotoon virkatun tawashin ohje. Ohje on yksinkertainen virkata ja sopii aloittelijallekin.

Tawashit ovat japanilaisia hahmon muotoon virkattuja tiskirättejä, jotka piristävät päivän ja keittiön. Tawashit houkuttelevat perheen pikkuisetkin mukaan iloisiin siivoushetkiin. Akryylilangasta virkattuna tawashin hankausteho on vailla vertaa. Luonnonkuiduista bambu sopii parhaiten tawasheihin.

Leppäkerttuja on Suomessakin monenmoisen väristä, joten tutuin punamusta -yhdistelmä ei ole ainoa, puhumattakaan hieman hassummista värivaihtoehdoista. Tälle voisi virkata myös tuntosarvet ja paljon kavereita.

Tämän ohjeen mukaan virkattu leppäkerttu on lelunakin melkoinen ahmatti, nimittäin se pystyy haukkaamaan kirvan kuin kirvan kitaansa. Leppäkerttuja käytetäänkin luonnonmukaisessa viljelyssä tuholaisten torjuntaan. Aikamoinen pikkupeto!

Lennä, lennä leppäkerttu
ison kiven juureen.
Siellä äitis isäs keittää
sulle hyvää puuroo!

Leppäkerttu on muuten huhtikuun kunniaotus meidän perheessämme, sillä tässä kuussa alkaa minun ensimmäinen myttyskerhoni. Siellä seikkaillaan luonnossa äiti-lapsiporukalla iloiten ja ihmetellen. Ihanaa!







4 kommenttia:

  1. Oi! Tällaista täytyy kokeilla! Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä Kaisa! Olipa hauska käydä kurkkaamassa, että tämä tosiaan tuli julkaistuksi. Kokeilin nimittäin ajastettua julkaisua ensimmäistä kertaa. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kun olit vieraillut blogissani :)
    Tulin vastavierailulle ja ihastuin! Tosi kivoja juttuja oot tehny ja vaikka ja mitä! :)
    Näistä tawasheista en ollut koskaan ennen kuullutkaan, täytynee itsellekkin tehdä keittiöön lapselle iloksi, tosi kiva idea :)
    laitoin itseni lukijaksi molempiin blogeihin, kuvituksetkin oli tosi kauniita, erityisesti tykkäsin tuosta keiju-kuvasta, keijut kun sattuu olemaan mulle sellanen erityinen asia <3
    Ihanaista ja aurinkoista kevättä sinulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Mi Kool!
      Kannattaa käydä kurkkaamassa lohikäärmeen ohjeen laatijan sivuja, siellä on hirmuisen monta kivaa lelua!
      Ihanaa kevättä sinullekin! :)

      Poista